torstai 30. lokakuuta 2014

Korvapuusteja suolaisen ja makean nälkään!

Ysiluokkalaisten keskiviikkoa piristi korvapuustit sekä makeinan että suolaisina versioina, kun herkkulakkolaiset vaihtoivat pullataikinan sämpylätaikinaan. Väliin he laittoivat kanelisokerin sijaan yrttejä ja päälle siemeniä. Lopputulokset olivat herkullisen maittavia!



 
Ja puusteja jäi myös kotipakettiin paketoitavaksi!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Takaisin sorvin ääreen!

Koulun alkaessa myös omenat kypsyivät, niinpä 8-luokkalaiset loihtivat kotitalouden tunnilla maukkaita omenapiirakoita.

Kuva: Sonja 8B

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Taidejäljennös

                                     

Tutustuimme kuudesluokkalaisten kanssa taiteen eri tyylilajeihin, jonka jälkeen he saivat etsiä itselleen mieluisen maalauksen, josta tehtiin jäljennös. Työ toteutettiin akryylimaaleilla. Tässä muutama valmis teos.






Mekkoja


Toinen seitsemännen luokan ryhmisti valitsi valmistettavaksi vaatteekseen mekon. Aika moni päätyi maximalliin, mutta myös lyhyempiä mekkoja valmistettiin. Nyt viimeisetkin mekot ovat aivan loppusuoralla ja odottelemme jo innolla kesäisiä ilmoja, jotta mekot pääsisivät käyttöön.
Kuten aina, aloitimme tämänkin vaatteen valmistamisen suunnittelulla. Olin etukäteen kysellyt vähän oppilaiden toiveita ja sen avulla valitsin pari erilaista mallia, josta jokainen sai itse valita mieleisensä. Tämän jälkeen suunnattiin kangaskauppaan valitsemaan kankaita.

Tytöt olivat tosi innostuneita mekon tekijöitä ja ensimmäiset mekot valmistuivat alta aika yksikön. Hankalimmiksi työvaiheiksi osoittautui rypytyksen teko sekä muotokaitaleiden ompelu. 

Ihanan värikkäitä ja erilaisia luomuksia saatiin aikaiseksi.






Nopeimmat mekon tekijät ovat ehtineet valmistaa jo seuraavankin työn. Tällä viikolla kolme tilkkutyynyä pääsi esille vitriiniin. 


"Tämä taitaa olla minun paras tekstiilityö koskaan", totesi oppilas saadessaan tyynyn valmiiksi.  Hieno on :)

Polvihousut ja shortsit valmistuvat

Viidesluokkalaisten urakka alkaa olla loppusuoralla ja osa on saaanutkin sen onnistuneesti päätökseen. Täällä hetkellä koulumme vitriineissä ja tekstiililuokan seinällä on esillä persoonallisia ja hienoja alaosan vaatteita. Löytyy sekä lyhyempiä että pidempiä lahkeita, pussittavaa mallia ja suoria lahkeita, collareita ja puuvillakangasta.




Toivottavasti jokainen osaa arvostaa työtään, sillä kyllä ensimmäisen vaatteen valmistus alusta alkaen on suuri projekti :)